Kaikki hedelmöityshoidosta

Useimmille ihmisille hedelmöityshoito tarkoittaa yhtä asiaa: IVF:ää (in vitro -hedelmöitystä). Itse asiassa hedelmöityshoitoihin sisältyy kuitenkin runsaasti erilaisia toimenpiteitä lapsen saamiseksi. Kyseessä voi olla sellaisten parien hoito, jotka eivät ole onnistuneet hedelmöityksessä, hoito geneettisten sairauksien estämiseksi tai hoito, jolla säilytetään transsukupuolisen henkilön hedelmällisyys.

Pari on saattanut yrittää lapsen saamista pitkään siinä onnistumatta. Kun hedelmöityshoito sitten toimii, se saattaa usein tuntua ihmeeltä.

Juuri tällä hetkellä monet ihmiset ympäri maailmaa ovat jääneet suunnitelmineen odottamaan hallitusten sosiaalista etäisyyttä koskevia ohjeita. Hedelmöityshoidot vaativat usein toistuvia käyntejä asiantuntijan luona – ultraäänikuvissa ja seurannassa – ja siksi joillekin ihmisille altistumisen riski on suurempi.

Tätä voi olla vaikea hyväksyä, ottaen huomioon hedelmöityshoidon yleisen huonon ennustettavuuden, etenkin jos on jo kokenut paljon vaikeuksia.

In vitro -hedelmöitys (IVF)

Tunnetuin hedelmöityshoitojen tyyppi on IVF. Tähän prosessiin liittyy munasolun hedelmöitys kehon ulkopuolella, ja tämän jälkeen sen implantoiminen kohtuun. Ensimmäinen IVF-vauva syntyi vuonna 1978. Sen jälkeen on tämän hoidon tuloksena syntynyt yli 8 miljoonaa vauvaa [1].

IVF voidaan suorittaa naisen omalla tai luovutetulla munasolulla. Joissain tapauksissa naiset ovat pakastaneet omia munasolujaan käyttääkseen niitä myöhemmin IVF:n avulla. Samaa sukupuolta olevat naisparit tarvitsevat lisäksi spermanluovuttajan.

IVF:n onnistuminen vaihtelee henkilöstä toiseen, ja siihen vaikuttaa henkilökohtainen tilanne ja ikä. Yleensä IVF on sitä vaikeampaa mitä vanhempi henkilö on kyseessä. Alle 35-vuotiailla naisilla, joille käytetään omaa munasolua, todennäköisyys vauvan saamiseen on 3/10, kun taas yli 44-vuotiailla se on 1/50[2].

Nämä luvut saattavat olla turhauttavia. Eräs nainen jakoi tarinansa neljän FET (pakastealkionsiirto) -syklin läpi. ”Koin lähes 18 kuukauden aikana epäonnistumisen toisensa jälkeen ennen kuin sain oikean hedelmättömyysdiagnoosin: selittämätön hedelmättömyys”.

Koska lapsen saaminen IVF-hoidolla on melko vaikeaa, naiset päätyvät usein kalliisiin, fyysisesti vaativiin hoitosykleihin. Prosessi on äärimmäisen stressaava sekä naiselle itselleen että hänen kumppanilleen.

IVF voi olla myös eristävä kokemus. Michelle Obama kertoo omasta hedelmöittymiskamppailustaan: ”Kieriskelemme omassa kivussamme ajatellen, että olemme jotenkin viallisia. Tämä on yksi niistä syistä, joiden vuoksi asiasta on mielestäni tärkeää puhua. Mielestäni pahinta, mitä voimme tehdä toisillemme naisina on se, ettemme kerro totuutta kehoistamme ja niiden toimimisesta ja toimimattomuudesta”. [3]

Vaikka hedelmöityshoidot ovatkin auttaneet miljoonia lapsia syntymään, hoitoihin liittyy edelleen häpeää. Naiset saattavat tuntea, että heitä syytetään kyvyttömyydestä tulla raskaaksi luonnollisesti. Tai että raskaaksi tuleminen hedelmöityshoidon avulla ei ole yhtä hyvä asia, koska se ei ole luonnollista.

Näiden valheellisten (ja epäystävällisten) uskomusten takia jotkut naiset tuntevat itsensä viallisiksi. Heistä tuntuu, etteivät he ole kyenneet täyttämään biologista perustarkoitustaan. Jos he sitten hankkiutuvat hoitoon, heistä tuntuu, että he toimivat luonnon vastaisesti.

Vanhemmuuden tulisi olla mahdollista kaikille. Vaikka sosiaalisen etäisyyden pitäminen saakin monet naiset viivästämään hedelmöityshoitojaan, elämme onneksi silti maailmassa, jossa lääketiede mahdollistaa naisten lastensaannin. Sitä on juhlittava, ei pidettävä häpeänä.

Jos olet saanut tai juuri saamassa hedelmöityshoitoa ja haluat kertoa siihen liittyvistä ajatuksistasi ja tunteistasi, voit tehdä niin käyttämällä tunnistetta #wombstories.

[Viitteet]